Talousarvio ryhmäpuheenvuoro

Viime kaudesta poiketen Perussuomalaiset eivät ole hallituksessa, meitä ei sinne haluttu tai emme sitä vaalituloksellamme ansainneet. Pari pienempää ryhmää sieltä löytyy, toteutuuko demokratia? Asioiden taustat tulevat nyt meille osin viiveellä, yleensä juuri ennen valtuustoa ja silloinkin ilman kaikkia taustatietoja. Tämä hankaloittaa toimimista kuntalaisten eduksi, päätöksiä ei voi tehdä ilman faktoja. On muistettava, että emme ole päättämässä asioita puolueillemme vaan kuntalaisten edun mukaisesti, henkilöllä ei voi olla merkitystä, meidän on kyettävä yhteistyöhön toistemme kanssa.

Kaupunkimme organisaatio on muuttunut, hyvä näin, tämä on pakollista itsenäisen Nokian varmistamiseksi. On kyettävä uudistumaan ja etsimään uusia toimintamalleja. Tässä ovat joustaneet tärkein voimavaramme, työntekijät. Olemme muuttaneet toimenkuvia ja tiukentaneet henkilöstömitoitusta, toisaalta myös valtio on muistanut leikkaamalla lomarahoja ja pidentämällä työaikaa. Ilman näitä ihmisiä ei ole olemassa palveluita. Näytämmekö me valtuutettuina esimerkkiä, kiitämmekö tästä muutoskyvystä? Osoitammeko tämän, kuten viime kaudella, valtuuston enemmistöllä, nostamalla palkkioitamme? Talousarvio ehdotus sisältää valtuustoryhmien tukemiseen summan, jonka poistamista tulemme esittämään. Tällä summalla ei pelasteta Nokiaa tai sen taloutta, tämä summa on merkityksellinen vain periaatteellisesti. Maksatammeko palkkiomme lisäksi kuntalaisilla myös koulutuksemme, mahdollisesti jopa lehtimainoksemme. Ei, meillä on mahdollisuus toimia toisin ja näyttää esimerkkiä.

Itse talousarvioon emme löydä merkittäviä säästökohteita, varhaiskasvatuksemme on joutumassa tarhaikäisten vähentyessä YT neuvotteluihin ja henkilöstö vähennyksiltä tuskin vältytään. Onko Nokia tai maammekaan tulevaisuudessa paikka, jossa tilanne syntyvyyden suhteen kääntyy, muutoinkin kuin muualta tulleiden osalta? Entä säästäisimmekö esittämällä viime vuotiseen tapaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista? Ympäristö kunnissa säästöt ovat jääneet vähäisiksi. Nyt on lisäksi tärkeintä päästä henkilöstön kanssa neuvotteluissa tyydyttävään lopputulokseen ja taata laadukkaan palvelun jatkuminen, sekä työrauhan palaaminen.

Suomi on nyt 100 vuotias, koko itsenäisyytemme ajan nähneet ihmiset ovat harvassa. Miten me pystymme auttamaan kaupunkiamme itsenäisyyden aikana rakentaneita? Budjetoinnistamme johtuen ikäihmisten tarvitsema apu on takunnut viime vuosina. Olemme tilanteessa, jossa paikkaa palveluasumiseen odotetaan avustettuna kotihoidossa tai jopa makuutettuna vuodeosastolla. Osittain tähän on tulossa pientä helpotusta jo esitetyssä talousarviossa, valitettavasti tarjottu taso ei ole realistinen. Paitsi että asian kuntoon saattaminen on inhimillistä, on sillä myös säästettävissä kustannuksia toisaalla.

Entä miten rakennuksemme voivat? Tähän tiedämme valitettavan hyvin vastauksen, eivät hyvin. Kaupungille kuluja aiheuttavista, toimintamme kannalta turhista rakennuksista on päästävä nopeasti eroon. Investointi pakettimme tulevina vuosina on mittava ja myös inframme kasvavan korjausvelan hallinta on talousarvion suunnittelussa onneksi huomioitu. Kiitos, asia on tulevaisuutemme kannalta elintärkeä.

Lopuksi haluamme toivottaa jokaiselle kuntalaisella ja kaikille täällä oleville hyvää joulua sekä menestyksekästä uutta alkavaa vuosisataa Suomen tulevassa historiassa.

Kirjoitettu 11.12.2017

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa