Maahanmuuttajien alempi sosiaaliturva törmäsi perustuslakiin

Hallitus esitti vuosi sitten turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassaan alempaa sosiaaliturvaa oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille. Ehdotettu lakimuutos on kuitenkin törmännyt perustuslaillisiin ongelmiin ja hallitus joutui vetämään esityksensä takaisin.

Perussuomalaiset ovat pettyneitä, sillä tämä oli yksi keino vähentää Suomen vetovoimatekijöitä turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Lisäksi muutoksella olisi saavutettu säästöjä.

On selvää, että ongelma ei kuitenkaan ole poistunut. Nykyjärjestelmään Suomella ei ole varaa. Tiettyjen oikeuksien ulottaminen kaikkiin Suomessa oleskeleviin, täällä jopa laittomasti oleviin, on taloutemme kantokyvylle liikaa.

Siksi Perussuomalaiset jatkavat asian selvittämistä. On löydettävä muita keinoja. Erilaiset tukimuodot maahanmuuttajille pitäisi olla mahdollista toteuttaa ilman perustuslaillisia ongelmia niin että pystytään huomioimaan valtion taloudellinen tilanne.

Kirjoitettu 27.11.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa