Erityislasten palvelut kuntoon Nokialla

Edunvalvontayhdistykset ovat olleet huolissaan nokialaisten erityislasten oikeuksien toteutumisesta. Tällä hetkellä Nokian vammaispalveluiden palvelut eivät tavoita nepsylapsia. Riittäviä tukitoimia, kuten esimerkiksi vapaa-ajanavustajaa ja omaishoidontukea, on lähes mahdotonta saada.

Nepsy-sanalla viitataan neuropsykiatriseen oirekirjoon kuten esimerkiksi autisminkirjoon (asperger) ja tarkkaavaisuuden pulmiin (adhd). Vaikeuksien taustalla ovat yleensä kehitykselliset, aivojen rakenteellisista tai toiminnallisista poikkeavuuksista johtuvat syyt. Nepsy-vaikeudet vaikuttavat lapsen mieleen, ajatteluun, tunteisiin ja käyttäytymiseen.

Monille nepsyperheille onkin tullut yllätyksenä se, ettei Nokian kaupunki auta ja tue riittävästi lapsia ja heidän perheitään.Monessa muussa kunnassa tilanne on parempi. Yhdenvertaisuus ei siis toteudu, jos kirjasi ovat Nokialla.

Nokia on asettanut itsensä vahvasti ristiriitaiseen tilanteeseenlakien, asetusten ja kansainvälisten sopimusten viitekehyksessä.Kehitysvammalain mukaan erityishuoltoa annetaan henkilölle, jonka henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi, ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluita.

YK:n vammaissopimuksessa vammaisuuden kuvaamisen lähtökohtana on henkilön suhde ympäröivään yhteiskuntaan, ei lääketieteellinen diagnoosipohjainen määrittely.Vammaissopimuksen mukaan vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne henkilöt, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka voi vuorovaikutuksesta erilaisten esteiden kanssa, estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Erityishuolto-ohjelman saaminen ei siis edellytä kehitysvammadiagnoosia.

Suomi on raportoinut sopimuksen täytäntöönpanosta YK:lle ensimmäisen kerran vuonna 2018. Nokian vammaispalveluiden päätökset ovat kuitenkin olleet ristiriidassa lääketieteeseen perustuviin suosituksiin nähden.

On kestämätöntä, että lääketieteellisiin perusteisiin liittyvät suositukset voidaan kumota sellaisten henkilöiden toimesta, joiden koulutustausta ei ole riittävä arvioimaan lääketieteellisiä lähtökohtia. Nyt olisikin erittäin tärkeää, että kuntapäättäjät,joiden tehtävä on kuntalaisten edunvalvonta, puuttuisivat kestämättömään tilanteeseen.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten lakisääteiset palvelut eivät voi olla säästökohde.

 

Jani Lehtinen, varavaltuutettu, Perusturvalautakunnan yksilöjaoston jäsen
Kari Saarinen, vammaisneuvoston jäsen
Nokian Perussuomalaiset

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa